sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Kummassa päässä sutia vika?

Olin katsellut We Care Iconin vaaleanpunaista lakkaa jo hetken, ja eilen päätin kotiuttaa sen muiden kosmetiikkaostosten lomassa. Virhe!


Yllä kaksi kerrosta, eikä toivoakaan peittävyydestä. Lakka myös raidottui huolella.


Tässä tulos 4-6 kerrokselle. Lakkaa on kynsillä jo toivottoman paksu kerros, mutta pinta on edelleen raidallinen, varsinkin livenä niin pahasti, ettei lakkausta voinut pitää. Ärsytys oli melkoinen, kun tajusin joutuvani aloittamaan koko homman taas alusta, jotta saisin huomiselle lakat töihin.

Sävy olisi ollut todella kiva nude. Miksi on niin hankala löytää vaaleaa kunnolla peittävää lakkaa... Toistaiseksi lähin on tainnut olla Isadoran Pink Cadillac pari postausta sitten, joten sinne hyllylle suuntaan kai seuraavaksi. Sen jo tiedän entuudestaan, että Isadoran 602, Bridal Pink, ei ole etsimäni lakka tässä suhteessa (näppärämpi olisi osannut sanoa tuon jo kaupassa "French manicure" -tekstistä).

Koska olin jo orientoitunut hentoon vaaleanpunaiseen värimaailmaan, kävin laatikon läpi sillä silmällä ja valikoin Mavalan numeron 55, Dakar. Ihailin lakkaa ensin työkaverilla ja kotiutin sen sitten itselleni. Dakar on lakka, jolla lakkaan suhteellisen harvoin; joka kerta kuitenkin ajattelen, että tätä pitäisi käyttää useammin.


Väri on marjapuuromainen tummahko pinkki shimmerillä. Lakka on helppo levittää ja sillä on melko pitkä työstöaika kynnellä, joten tasaista pintaa on helppo saada aikaiseksi (hyvä asia etenkin edellisen fiaskon jälkeen). Pintakuivuus tulee nopeasti; kuitenkin varsinainen kuivumisaika on keskiverto. Kuvassa on kolme kerrosta. Kahdellakin tuli jo valmista, mutta tykkään tästä enemmän tummempana. Ainut miinus lakan käytössä on ensimmäisen kerroksen väri: siistejä rajauksia on haastavaa tehdä, kun väriä on ainakin minun hankala erottaa kynnen pinnalta. Plussaa tulee taas värin yhdisteltävyydestä ja hienovaraisuudesta: tätä voi käyttää monenvärisen asun kaverina, eivätkä kynnet hyppää silmille, vaikka ovatkin huolitellut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti