lauantai 31. joulukuuta 2011

Vähän kiiltoa uuteen vuoteen

Ei tullut blingiä uuteen vuoteen tällä kertaa. Muuttohommien vuoksi olin leikannut (kyllä, en jaksanut viilata) kynnet mahdoillisimman lyhyiksi, joten lakaksi niihin käy mielestäni tällä hetkellä parhaiten tummat sävyt. Samaisen muuttopakkailun vuoksi käytössä on rajoitettu lakkaresurssi; näistä ensimmäiseksi käyttöön pääsi Kicksin Thunder sky. Kicksin omat lakat tulivat tänä vuonna myyntiin Suomeen, ja hyvä kun tulivat: sävyvalikoima on mielenkiintoinen, laatu hyvä ja hinta edullinen. Thunder sky on mielestäni kuparinen ruskea foil-lakka, joka peittää hyvin kahdella kerroksella. Tämä foil ei myöskään ole erityisen hankala levittää ilman siveltimen raitoja.

Kokeilin myös liukuvärjäystä sienen kanssa ensimmäistä kertaa. Kunhan kynnet taas kasvavat, tulossa on talvisen tyylitelty ranskis glitterillä :)

Hyvää uutta vuotta lukijoille!

maanantai 26. joulukuuta 2011

Crackle ensimmäistä kertaa


Goshin Cracked 04 Gold We Care Iconin True Burgundyn päällä. En ole mikään crackle-fani, ja nail artistakin pidän yleensä vain muiden kynsillä. Tämä joulupukin tuominen oli kuitenkin ihan hauska kokeilu: näki lähituntumalta, miten crackle-lakka vetäytyi koloille, jopa jotain kohtaa vieden alla olevaa värilakkaa mukanaan. Johonkin kaksiväriseen pukeutumisteemaan tämä saattaisi sopia. Goshin Cracked oli yllättävän helppo levittää: hyvin ylimalkainen paksu kerros toi toivotun lopputuloksen.

Burgundia


We Care Iconin True Burgundy on nimensä mukaisesti burgundinvärinen vampy-lakka. Kahdella kerroksellakin olisi selvinnyt, tässä kolme. Levittyy hyvin ja kuluminen oli minimaalista. Tämä oli joululakkani tänä vuonna. Tykkään tästä punaviinin sävystä ehkä Opin Give Me Mooria enemmän, joten pääsee top viitoseen kynsilakkakokoelmassani!

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Samppanjankiiltoa?


We Care Iconin Magic Beige on sävy, jota olin jo pitkään etsiskellyt, ennen kuin se käveli Sokoksella vastaan viikonloppuna. Magic Beigen väriä on vaikea kuvailla: metallinen foil-lakka on mielestäni jotain kullan ja hopean väliltä. Samppanja? Lakka oli helppo levittää ja peitti hyvin, kuvassa kaksi kerrosta. Ainoa harmi näillä valoa heijastavilla lakoilla on vaatimus täysin tasaisesta kynnestä. Omissa kynsissäni on tällä hetkellä 5 mm kasvuraja: poistin rakennekynnet pari kuukautta sitten, ja kynsien kärkiosassa on jäljet massasta. Cremelakoilla rajaa ei näy, kuten vanhemmista postauksista voi nähdä.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Joulukynnet


Liityn siihen kynsibloggareiden enemmistöön, joiden mielestä the joululakka on China Glazen Ruby Pumps. Itse laitan sen alle Dependin Nr. 019:ää, joka syventää sävyä yhdellä peittävällä kerroksella. Ruby Pumpsia laitoin kaksi kerrosta päälle. Ruby Pumps on ihana läpikuultava jelly-lakka, jossa on paljon pientä punaista glitteriä. Levittyy hyvin ja kuivaa suhteellisen tasaiseksi glitteristä huolimatta; päällyslakkaa laitoin vain yhden kerroksen. Livenä lakka on aavistuksen tummempi kuin kuvissa. Miellän tämän niin vahvasti joulukauden lakaksi, että en ole käyttänyt tätä kuin kerran syyskuun oston jälkeen. Lisäksi tietysti glittereiden poisto on niin rasittavaa, että siihen ryhtymistä kyllä harkitsee aina toisenkin kerran.

torstai 15. joulukuuta 2011

Luottolakka


Epäluonteenomaisen vihreän jälkeen kaipasin jotain tuttua ja turvallista. Niinpä kynsille valikoitui Opin Spain-kokoelman Give Me Moor, munakoisonvärinen vampy-lakka. Näyttää melkein mustalle kolmen kerroksen kanssa; kaksikin olisi riittänyt, ellen olisi sählännyt yhden kynnen kanssa. Vampyt ovat mielestäni parhaimpia värejä vaalealle iholleni, ja ovat tyylikkäimmillään lyhyissä kynsissä. Näitä onkin näkynyt muotikuvissa malleilla jo muutaman vuoden ajan, nimenomaan lyhyiden kynsien kanssa. Lakka on vuodelta 2009, mutta vielä ihan käytettävässä kunnossa, joskin osoittaa jo paksuuntumisen merkkejä.


tiistai 13. joulukuuta 2011

Vihdoin se vihreä

Dependin Nr. 259 on odottanut käyttöä jo pitkän aikaa. Joku muukin bloggari on kirjoittanut, että vihreät lakat himottavat aina kaupan hyllyllä, mutta kynsille asti niitä onkin vaikea saada. Nyt siis tietoisella päätöksellä Dependin metallinen harmaanvihreä frost-lakka käyttöön. Lakka oli helppo käyttää, teki tasaista jälkeä, kuivui nopeasti ja peitti hyvin kahdella kerroksella.


 Ensimmäisessä kuvassa on kaksi värilakkakerrosta ilman päällyslakkaa. Yllättäen pullossa metallisen kiiltävälle näyttävä väri olikin kynsillä kuivuttuaan aika matta. Kynsinauhat vielä kynsilakan poistoaineen jäljiltä rutikuivat, ärrh...


Ja sitten päällyslakan kanssa, kiiltävä lopputulos. Tämä saa olla vaikka joulun väri nyt, jatkossa tulen kyllä arkena käyttämään konservatiivisempia sävyjä. Ehkä tähän palataan taas kesälomalla?

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Tummanlila Depend



Tämän lakan olin ostanut jo jonkun aikaa sitten, ja nyt oli sen vuoro päästä kynsille. Minulla oli jo tämänvärinen lakka entuudestaan, H&M:n Plum, mutta koska se oli hankala levittää koostumuksen ja siveltimen ansiosta, ostin hyväksi tietämältäni Dependiltä Nr. 115 tilalle. Tämä tummanlila lakka ei valitettavasti ollut Dependin parhaimmiston vertaista: kylmä punainen Nr. 019 sekä tumma pinkki, jonka numerosta en valitettavasti saa enää selvää kuin 16-alun, levittyvät hyvin ja ovat täysin peittäviä jo yhdellä kerroksella. Kahdella kerroksella tämä Nr. 115 olisi ollut jo ihan ok, mutta täysin virheettömästi peittävän pinnan sain aikaiseksi vasta kolmella. Päihittää kuitenkin H&M:n levitysmukavuudessa, joten tästä tulee puhtaan tummanlilan vakiolakkani.

Peruspunaista



Tämä puhdas punainen lakka käy niin joulunaikaan kuin kesän seilorihenkiseen pukeutumiseen. Kyseessä on Sokoksen We Care Iconin 13 True red. Ensimmäinen kosketukseni kyseisen merkin lakkoihin, ja heti positiivinen yllätys. Sivellin on helppo käyttää ja lakka peittää jo ensimmäisellä kerroksella. Kuvassa kaksi kerrosta, alla Opin Base coat ja päällä Top coat. Kuva otettu kaksi päivää lakkaamisen jälkeen.

Lissun lakat on avattu!

Tervetuloa tutustumaan kolkytjarisat-ikäisen virkanaisen kynsilakkalaatikkoon. Päätin jonkinlaisen jahkailun jälkeen muuttaa osan kauneusrituaaleistani harrastukseksi. Blogi keskittyy lähinnä muutaman kerran viikossa vaihtuviin lakkauksiin, silloin tällöin saatetaan hairahtua myös muun kosmetiikan puolelle. Lakkoja laatikossa blogia aloittaessa 49.